25.02.2011 - 17:52
Nyt ollaan taas tehty vaikka ja mitä, perjantaina 18pv menin tytteleiden kanssa taas kasvattajalle auttamaan koirien ulkoiluttamisessa :)
Lauantaina mentiin etsimään jotain uutta kivaa paikkaa missä voisi koiria juoksuttaa ja sellainenhan löytyi, tarkoitus oli että oltaisiin vasta sunnuntaina menty mutta ei maltettu odottaa sunnuntaihin niin haettiin koirat ja lähdettiin mäelle! 
Koirilla oli ihan super kivaa ja sääkin salli, saatiin hyviä kuvia koirista.
TÄSSÄ on kuvia.

Noh sunnuntaina mentiin taas mäelle ja hauskaa näytti taas olevan koko konkkaronkalla! Mutta tälläkertaa mukaan tuli vielä Satu ja groenendael Iimus.
TÄSSÄ sunnuntailta kuvia.

Sunnuntaina Netta tuli sitten iltasella myös Lissun kanssa kasvattajalle jelppimään koirien kanssa.
Noh, maanantaina mentiinkin Netan kanssa sitten yhdessä löytämällemme mäelle juoksuttamaan koiria. Osa koirista jäi kuitenkin kasvattajalle mutta meno ei silti ollut puutteellista! Colliet nyt enemmänkin vaan kuljeskeli paitsi Kira joka todisti olevansa erittäin hyväkuntoinen ja aktiivinen Belgit juoksivat kuin päättömät kanat. Oli aivan ihanaa katseltavaa kun koirat saivat juosta yhdessä pitkin hankea! TÄSSÄ maanantaisia kuvia.

Noh, tiistaina ei keretty menemään mäelle juoksuttamaan koiria. Ne saivat tyytyä puistoiluun ja remmilenkeille.
Keskiviikkona olikin aika päästä kotiin. Mutta meillä oli tavoitteena ottaa erittäin hyvä ja onnistunut edustava collie kuva! Laitoimme sinitarrat collieiden korviin painoiksi ja menimme ottamaan kuvaa missä olisi kaikkia värejä Sellainen me saatiinkin, otimme myös yksittäisiä kuvia collieiden rankenteesta ja päistä.
TÄSSÄ on collieista kuvat.

(Kira, Lissu & Veera)
Torstaina mentiin Lex bernin kanssa jäälle juoksemaan. Netalla ja Lexillä oli joku aivan kumma juttu meneillään, Netta tahtoi lelun, Lex ei antanut :'D
No aika meni siellä nopeasti kuvatessa, jutellessa ja Netalle sekä Lexille nauramisessa :) Se oli oikein mukava päivä ja koirillakin tuntui olevan ihan mukavaa 
Jäältä kuvia.

(Lex & Rena)
Noh, tänään.. Ei me olla tehty oikein mitään. Lenkeillä ollaan käyty ja vähän rakenne kuvia räpsitty, ei sen kummempaa. Iltaa myöten käynyt aika tylsäksi kun Netta ja Lissu lähti jo kotiinsa. Katsotaan poikkeavatko he myös ensi vkl täällä.
Muuta ei nyt tällä kertaa.
~Riikka & Belgit
17.02.2011 - 14:44
Heippa taas pitkästä aikaan. Meillä ollut nyt hyvin hiljaista kun on ollut niin kylmä, ei olla käyty kun ihan normaaleilla lenkeillä kun neidoilla rupeaa jo tassut palelemaan. Sen verran on ollut äksöniä että meille tuli hoitoon ja läskileirille Kira collie joka on kerännyt vähän ylipainoa itselleen.
Sunnuntaina (13.02) oltiin 3h lenkillä Renan ja Kiran kanssa, meillä oli lenkkiseurana rhodesiankoira Freddie ja sekarotuinen Danny. Meidän oli tarkoitus mennä puistoon viettämään aikaa, muttakun aidoilla oli kokoa alle 50cm niin koirat ei oikein tahtoneet pysyä aitojen sisällä. Siitä päätettiin sitten lähteä lenkille niin koirat juoksivat sitten metsässä. Laitoin Kiralle ja Renalle tossutkin jalkaan kun tiesin että oli pitkä lenkki tiedossa, mutta Kira oli sitä mieltä että se ei mitään tossuja tarvitse ja rupesi järsimään niitä pois etutassuistaan, eihän siinnä otin sitten etutassuista ne pois ja jätin takajalkoihin. Kira oli lenkin jälkeen ihan naatti ja nukkui melkein koko loppupäivän.
TÄSSÄ on meidän lenkistä hieman kuvia.

(Kira, Rena, Freddie & Danny)
15.02 mentiin taas pitempi lenkki, mutta koirat ei tassujensa kanssa kyllä valittanut yhtään. Kirallakin kunto jo kohentunut, se juoksi tosi paljon mutta ei hyytynyt juuri ollenkaan niinkuin edellisellä pitkällä lenkillä. Heittelin paljon palloa belggareille hankeen ja hauskaa selkeästi oli :) TÄSSÄ kuvia.

Eilen tapahtui vihdoinkin jotain aktiviteettia kun Netta ja Lissu tulivat meille yhdeksi yöksi yökylään! Kira ja Lissu rakastuivat toisiinsa ihan täysin, Lissu tosin rupesi kyllästymään illanmyötä. Tänään käytiin pitkällä kylmällä (-19 astetta) aurinkoisella lenkillä ja koirat veteli metsässä taas ihan intopiukeena rallia Kuvia tuli otettua taas. Maanantaita odotellessa kun Lissu ja Netta tulee meille melkein viikoksi hiihtoloman ajaksi :) Sitten on tiedossa kaverien näkemistä (mm. Lex berni) ja toivottavasti olisi myös tiedossa vähän vähemmän pakkasta.

21.01.2011 - 21:02
Tänään taas kotiuduttiin pitkästä aikaan! Kasvattajalta kotiuduttiin tänään, siellä ollut varsin hilpeää meininkiä kun on aluksi ollut 4 nartulla samaan aikaan juoksut! Yksi nartusita sitten häipyi laumasta kun oli mies tiedossa. Kyllä siinnä kolmessakin ihan tarpeeksi komennettavaa, tyttörakkautta oli hirmuisesti ilmassa 
Juu, eli Rena aloitti nyt ensimmäiset juoksunsa 10.01, niitä se oli tehnyt pitkään ja nyt se sitten aloitti ne juuri pari päivää ennen Remiä. Remillä alkoi siinnä 13pvä. Tänään Rena sai ensimmäistä kertaa housut jalkaan, kävelykin näyttää hankalalta ja häntää ei voi laskea kun on jotkut ihan kummalliset jutut jalassa Renalla on myös ollut omat kivat puistoillessa, sen on aivan pakko aina hyppiä aidan yli muita koiria moikkaamaan. Ei voinut selkäänsä kääntää ilman että neiti meni muita moikkaamaan.
Itse en jaksaisi kokeisiin asti odottaa, haluan nopeasti TK1 että päästään treenaamaan AVO liikkeet syksyksi kuntoon. Ja ihan totta, en voinut uskoa silmiäni kun Netta treenasi Remin kanssa! Se seurasi niin helvatun hyvin ja kaikki sujui ongelmitta ja hyvin iloisesti. Remillä oli paljon kierroksia mutta silti se meni todella hyvin. Mä olin todella ylpeä Remistä ja Netasta kun Nettakin sai itsensä kasattua.
Tällästä tällä kertaa ensi kerralla jotain uutta. Tytöt lähettävät terveiset kaikille lukijoille!

(Rem, Mama & Möttönen)

07.01.2011 - 14:32
Meillä on lähtenyt uusivuosi käyntiin aika mukavasti. Rem ja Rena rakastaa tuota hankea ja muutenkin sitä että on hirmuisesti lunta. Eikä se minua haittaa, hyvää lihaskuntoa itselleen kasvattavat kun juoksevat kuin päättömät kanat siellä.
Netta ja Lissukin tuli meille kyläilemään tiistaina ja tänään onkin sitten jo surullista kun lähtevät taas omaan kotiinsa, mutta iloisin mielin minä ja tyttelit jo odotamme seuraavaa kertaa. Me ollaan laiskoteltu jonkin verran mutta eilen oltiin reippaita ja ulkoilimme 3h, siinnä se aika meni rattoisasti koiria kuvatessa ja niille keppiä heittäessä. Lopuksi saatiin otettua vielä koirista rakenne kuvatkin 
TÄSSÄ on eilisestä kerrasta vähän kuvatuksia.
Tänään oltiin aijemmin tuossa Ferron kanssa puistoilemassa, kyllä pyrytti ja paljon. Pari tuntia menikin ihan hujauksessa! Siellä pöllöpäät juoksenteli ja paini ja huusi kilpaa. Lissu tyytyi siihen että sille heitettiin pari kertaa keppiä, jos se keppi ei lentänyt niin sitten nosti pienen metelin.
Huomenna olisi taas tarkoitus lähteä kasvattajalle, pääsee tytöt taas vähän isompaan belgi laumaan juoksentelemaan.
Tarkoituksena olisi myös etsiä joku hyvä aurattu paikka minne pääsisi säännöllisesti vähän treenaamaan, haluaisin jo ilmoittaa Renan TOKO kokeisiin mutta kun ei tiedä millä hetkellä se ne juoksunsa tekee ja sitten harmittaa jos menee kisat sen takia ohi suun.
Kumpienkin juoksuja sitten tässä odotellessa.



(Rem, Rena & Lissu)
02.01.2011 - 21:13
Nyt on uusivuosi korkattu ja paljon on tavotteita tälle vuodelle. Pari koetta olisi ainakin tarkoitus käydä suorittamassa.
Renan tämän vuoden tavoitteet ovat;
- BH-koe läpi
- TK1, keväällä jos saisi niin pääsisi ehkä korkkaamaan AVO luokan kokeet ja ties vaikka kerkeisi syksystä saamaan TK2:sen
- Näyttelyissä vähintään 2x EH, mutta olisi se ERIkin ihan kiva
- Jos saisi PK-lajeista joko JK1:sen tai HK1:sen
- Rena sosiaalisemmaksi
Kovat on tavoitteet mutta katsotaan josko saisi suurimman osan ainakin tehtyä 
Remiltä en odota niin paljoa sen motivaation takia, mutta tässä meidän tavoitteita;
- BH-koe läpi
- Jos pääsisi korkkaamaan ALO toko kokeen
- Vika SERTi olis kiva
- JK1 olis ihan super, mutta katsotaan miten meidän treenit lähtevät keväällä käyntiin
- Agin alkeet? Ainakin voisi kokeilla.
- Seuraaminen kuntoon
Remillä ei ole niin kovia vaatimuksia, mutta tossakin jo rankasti duunia.
Sitten jos ens vuonna kotiutuisi loppuvuodesta kolmas pieni belgi vauva 

(Kuva © Iida Seppälä)
Mutta muita kuulumisia, uudenvuodenaatto meni todella nopeasti ja lepposasti. Oli kyllä niin mukava katsella kun tyttelit on ihan rauhallisia vaikka lenkilläkin yläpuolella paukkui raketteja, ne oli kun mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan! Hienot likat, ei voi muuta sanoa.
Tänään oltiinkin sitten Renan kanssa katsomassa itä-euroopanpaimenkoira Namiria ja sekarotuista Nalaa. Rena oli ihan nössö kun sen mielestä Namir oli niin iso. Se halusi leikkiä mutta silti se aina piippaili :-D
TÄSSÄ on kuvia jos tahtoo katsoa niiden talvisia hetkiä ja erittäin komeaa Namiria ja kaunista Nalaa 

(Namir & Rena)

(Komea Namir)
HYVÄÄ JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2011!!!
24.12.2010 - 22:06
Nyt taas pitkästä aikaan kirjoitellaan. Paljon on tapahtunut kaikkea jännää, suurimmaksi osaksi ollaan oltu kasvattajalla kyläilemässä ja olen ollut hoitamassa koiria.
20.12 oltiin ryhmäkuvauksissa (lonkka + kyynär), kun tytöt oli saaneet rauhotuksen niin taistelivat ihan viimeiseen asti että pysyisi pystyssä. Lopulta tyttelit rauhoittui lattialle, mutta jos satuin liikkumaan niin Rem lähti "kännisenä" juoksemaan perään.
Ensin menin viemään Renan kuvauspöydälle, sitten oli vasta Remin vuoro. Renan lonkka ja kyynär arvio oli B/B ja 0/0, Per Axelson tosin sanoi että saattaa olla että toinen voisi olla A, mutta katsotaan minä ne tulevat kenneliitolta takaisin. Remin lonkka ja kyynär arviot olivat A/A ja 0/0. Nyt odottelen kovasti kennelliitolta minä ne tulevat takaisin 
Renan kanssa olen treenattu niin hyvin että kunhan on väsännyt ensimmäiset juoksunsa niin katson heti jonkun TOKO kokeen ja keväällä ilmoitan tyttösen BH-kokeeseen. Tajusin vaan viime treeneissä että neiti on kyllä niin varma paikalla makaaja! Pyysin Nettaa ja Lissua juoksemaan ja pyörimään siinnä ymäri kun itse olin kääntänyt selän ja siinnä se vaan tönötti paikallaan! Suraaminen ja jäävät liikkeet + hyppy on erittäin varmat liikkeet jo. Keväällä rupean treenimään Remiä tottiksessa ja katsotaan miten käy, jos saisin sille joskus vaikka TK2 ainakin ja olishan se JK2 kanssa kiva mutta ei ole mikään kiire, mennään koiran ehdoilla.
Kaikkea muutakin mukavaa on tehty, Remin puolisisaruksiakin on nähty jo moneen otteeseen.
Tässä on jotain surkeita kuvia ;)
HYVÄT JOULUT KAIKILLE JA MENESTYSTÄ VUODELLE 2011!

(Siskokset Tempranillo Eyecatcher "Peppi", Tempranillo Black Hot Mama "Mama" & Bestia "Rem")

(Rena typykkä )
|
Kirjoittaja
Tyttöjen omistaja Riikka kirjoittelee ja tässä päätähdet;
 Belgianpaimenkoira, groenendael Bestia "Rem" s.08.10.08 musta
 Belgianpaimenkoira, tervueren Kiosan's Phoebe "Rena" s.08.07.2009 Harmaa
TYTTÖJEN KOTISIVUT
|