Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Perjantai 21.01.2011

21.01.2011 - 21:02

Tänään taas kotiuduttiin pitkästä aikaan! Kasvattajalta kotiuduttiin tänään, siellä ollut varsin hilpeää meininkiä kun on aluksi ollut 4 nartulla samaan aikaan juoksut!  Yksi nartusita sitten häipyi laumasta kun oli mies tiedossa. Kyllä siinnä kolmessakin ihan tarpeeksi komennettavaa, tyttörakkautta oli hirmuisesti ilmassa

Juu, eli Rena aloitti nyt ensimmäiset juoksunsa 10.01, niitä se oli tehnyt pitkään ja nyt se sitten aloitti ne juuri pari päivää ennen Remiä. Remillä alkoi siinnä 13pvä. Tänään Rena sai ensimmäistä kertaa housut jalkaan, kävelykin näyttää hankalalta ja häntää ei voi laskea kun on jotkut ihan kummalliset jutut jalassa Renalla on myös ollut omat kivat puistoillessa, sen on aivan pakko aina hyppiä aidan yli muita koiria moikkaamaan. Ei voinut selkäänsä kääntää ilman että neiti meni muita moikkaamaan.

Itse en jaksaisi kokeisiin asti odottaa, haluan nopeasti TK1 että päästään treenaamaan AVO liikkeet syksyksi kuntoon. Ja ihan totta, en voinut uskoa silmiäni kun Netta treenasi Remin kanssa! Se seurasi niin helvatun hyvin ja kaikki sujui ongelmitta ja hyvin iloisesti. Remillä oli paljon kierroksia mutta silti se meni todella hyvin. Mä olin todella ylpeä Remistä ja Netasta kun Nettakin sai itsensä kasattua.

Tällästä tällä kertaa ensi kerralla jotain uutta. Tytöt lähettävät terveiset kaikille lukijoille!
http://riikkus.kuvat.fi/kuvat/Koirat/2011/20.01.2011/004.JPG/full
(Rem, Mama & Möttönen)

http://riikkus.kuvat.fi/kuvat/Koirat/2011/20.01.2011/005.JPG/full

Henni kirjoitti 25.01.2011 - 20:23
Hii, millos teillä on kokeet tiedossa? ;) Mullakin on yllättäen kauhee tokoinnostus, ja oon aatellu hakea Kiian kanssa sen TK2:sen tässä voittajan liikkeitä valmistellessa. :D
Riikka ja Belgit kirjoitti 10.03.2011 - 12:22
19.03 on nyt ensimmäiset ALO kokeet Renan kanssa. Taitaa mennä huonosti kun tuli ilmoitettua vaikken ole tuon kanssa treenannut oikein koko talvena.. :D Hups.
Herve Leger Outlet kirjoitti 13.03.2012 - 08:25
particularly under the provisions of chapter five hundred and sixty-three
abercrombie outlet kirjoitti 27.04.2012 - 05:21
by a witness who stated he heard appellant and Elijah Wright talking about a warrant, and that the former told the latter
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
MAINOS
Kirjoittaja

Tyttöjen omistaja Riikka kirjoittelee ja tässä päätähdet;

http://riikkus.kuvat.fi/kuvat/Koirat/2010/16.-24.08.2010/155.JPG/full
Belgianpaimenkoira, groenendael
Bestia "Rem"
s.08.10.08
musta

 

http://riikkus.kuvat.fi/kuvat/Koirat/2011/17.02.2011%20Aamulenkki/004.JPG/full
Belgianpaimenkoira, tervueren
Kiosan's Phoebe "Rena"
s.08.07.2009
Harmaa

TYTTÖJEN KOTISIVUT