Meillä on lähtenyt uusivuosi käyntiin aika mukavasti. Rem ja Rena rakastaa tuota hankea ja muutenkin sitä että on hirmuisesti lunta. Eikä se minua haittaa, hyvää lihaskuntoa itselleen kasvattavat kun juoksevat kuin päättömät kanat siellä.
Netta ja Lissukin tuli meille kyläilemään tiistaina ja tänään onkin sitten jo surullista kun lähtevät taas omaan kotiinsa, mutta iloisin mielin minä ja tyttelit jo odotamme seuraavaa kertaa. Me ollaan laiskoteltu jonkin verran mutta eilen oltiin reippaita ja ulkoilimme 3h, siinnä se aika meni rattoisasti koiria kuvatessa ja niille keppiä heittäessä. Lopuksi saatiin otettua vielä koirista rakenne kuvatkin
TÄSSÄ on eilisestä kerrasta vähän kuvatuksia.

Tänään oltiin aijemmin tuossa Ferron kanssa puistoilemassa, kyllä pyrytti ja paljon. Pari tuntia menikin ihan hujauksessa! Siellä pöllöpäät juoksenteli ja paini ja huusi kilpaa. Lissu tyytyi siihen että sille heitettiin pari kertaa keppiä, jos se keppi ei lentänyt niin sitten nosti pienen metelin.
Huomenna olisi taas tarkoitus lähteä kasvattajalle, pääsee tytöt taas vähän isompaan belgi laumaan juoksentelemaan.

Tarkoituksena olisi myös etsiä joku hyvä aurattu paikka minne pääsisi säännöllisesti vähän treenaamaan, haluaisin jo ilmoittaa Renan TOKO kokeisiin mutta kun ei tiedä millä hetkellä se ne juoksunsa tekee ja sitten harmittaa jos menee kisat sen takia ohi suun.
Kumpienkin juoksuja sitten tässä odotellessa.
http://riikkus.kuvat.fi/kuvat/Koirat/2011/06.01.2011/001.JPG/full

http://riikkus.kuvat.fi/kuvat/Koirat/2011/06.01.2011/013.JPG/full

http://riikkus.kuvat.fi/kuvat/Koirat/2011/06.01.2011/039.JPG/full
(Rem, Rena & Lissu)